maanantai 26. lokakuuta 2009

Vinkkejä bloggaamiseen

Lokakuu vaihtuu pian marraskuuksi, eikä kurssiblogimme ole noussut vielä siivilleen. Nyt on korkea aika tarttua toimeen. Voit kirjoittaa aluksi pieniä matkailuaiheisia viestejä, kuten Merja Dopplrista, ja vasta harjoittelun jälkeen kirjoittaa varsinaiset kurssisuorituksen edellyttämät viestit.

Aktiivinen kirjoittaminen tarkoittaa tällä verkkoliiketoiminnan kurssilla yhtä kuin aktiivinen osallistuminen tavallisella luentokurssilla. Siitä palkitaan hyvin arvosanoin!

Netti pullollaan matkailublogeja

Netistä löytyy useita matkailuaiheisia blogeja, joista voi saada vinkkejä omaan bloggaamiseen. Googlaa tai etsi blogeja esimerkiksi Technoratista tai Blogilistalta. Myös matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen eTourismProfiler-hankkeella on oma bloginsa. Jos taas matkailun ja elämystuotannon klusterin blogi kiinnostaa, ainakin Savonlinnan osalta sellainen jo löytyy.

Kun löydät hyvän matkailuun ja erityisesti matkailun verkkoliiketoimintaan liittyvän blogin, vinkkaa meitä muitakin.

Voit esimerkiksi jatkaa muualla julkaistua blogia täällä ja linkittää sitten tekstistäsi alkuperäiseen blogimerkintään. Näin et tule vahingossa plagioineeksi kenenkään tekstiä. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.

Matkalla toisessa maailmassa

Merja ja Taneli olivat mukana toissa viikolla verkkoliiketoiminnan kolmannella tapaamiskerralla, jolloin lentelimme Second Lifessa. Kävimme tunnin aikana virtuaalimatkalla mm. Kiinan muurilla ja Moulin Rougessa.

Second Life -luentokertaa en voinut tallentaa, mutta jos halukkaita löytyy, voimme käydä tutustumassa Second Lifeen vielä uudelleen. Muut luentotallennuksethan löytyvät Adobe Connect Prosta ja ohjeet ja linkit Mavyn opiskeluympäristöstä.

Second Lifeen voi toki tutustua myös itse. Virtuaalimatkailu ei varmaankaan korvaa muuta matkailua, mutta on ainakin ekologista ja ihan hauskaa ajanvietettä. Eikä se ole ollenkaan vaikeaa, vai mitä Merja ja Taneli?

maanantai 28. syyskuuta 2009

Nokian Dopplr-kauppa

Päätin rohkeasti aloittaa bloggaamisen kun sattui niin hyvin aiheeseen liittyvä uutinen kohdalle. Tämä ei toki ole vielä varsinainen kurssin suorittamiseen liittyvä alustukseni.

Nokia julkisti Dopplr-kauppansa eilen, kauppasummaa ei kerrottu, mutta arviot siitä liikkuvat noin 10-15 milj. euron tietämillä. Dopplr-yhtiön toimenkuvana on kehittää ja ylläpitää matkailijoille suunnattua mobiilia verkkopalvelua (linkki oli myös tämän kurssin opiskelumateriaaleissa). Meille suomalaisille yhtiön tekee mielenkiintoiseksi se, että sen perustajiin kuuluu mm. Marko Ahtisaari, joka on myös toiminut Dopplr:in toimitusjohtajana. Dopplr on ollut vain noin 10 hengen organisaatio, jonka toiminnan luvataan jatkuvan Nokian sylissä ennallaan - ainakin toistaiseksi.

Nokian perustelee ostostaan ennen kaikkea Dopplr:in ainutlaatuisella osaamisella verkossa toimivien yhteisöjen luomisessa. Kaupan myötä yhteisöt voivatkin tulevaisuudessa jakaa matkasuunnitelmiaan tai kokemuksiaan matkastaan ja yksittäisistä matkakohteistaan on-line myös Nokian matkapuhelinten avulla. Vielä tällä hetkellä Dopplr:in mobiili Social Atlas näyttäisi olevan tarjolla vain iPhoneen.

Jatkoin vielä ajatusleikkiäni tämän "suomalaisuuden" teeman ympärillä; nyt kun Nokialla on uutta osaamista verkkoyhteisöjen luomisesta, pohdin voisivatko he tehdä yhteistyötä ja jakaa tätä osaamistaan Matkailun edistämiskeskuksen ja Suomen maabrändi-työryhmän kanssa?

Verkkoyhteisöosaamista näytettäisi tarvittavan erityisesti uuden uljaan maaportaalimme, Visit.Finlandin sosiaalisen osion, Our Finland, kehittämisessä? Maaportaali näyttää kärsivän vielä paitsi tuotteiden (matkailupalvelujen) vähyydestä, myös sosiaalisen yhteisön vähäväkisyydestä. Sinänsä hyvä idea vesittyy sillä, että esimerkiksi FinBlogien kirjoittajat näyttäisivät olevan pääosin Mek:n omaa henkilöstöä tai muita asiantuntijoita. Todelliset matkailijoiden kokemusten jakamiset sieltä vielä lähes puuttuvat. Eikä se ole ihme, miksi ja miten ihmeessä matkailijat osaisivat löytää tiensä jakamaan Suomi-kokemuksiaan Mek:n sivustoille jos/kun heitä ei sinne mitenkään erityisesti hankita?

Ajatuksena siis heitän ja toivon, että juuriltaan suomalainen Nokia ottaisi Dopplr-osaamisensa avulla roolia ja vastuuta Suomi-sanoman levittämisessä verkkoyhteisöissä yhteistyössä Mek:n kanssa. Vaikkakaan Mek:n ensisijainen tavoite ei liene mobiiliyhteisöjen luominen, luulen, että osallistujien hankkimisessa pätevät samat lainalaisuudet, olipa yhteysvälineenä tietokone tai mobiililaite.

- Merja

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tervetuloa!

Tämä on Matkailualan verkostoyliopiston opintoihin kuuluvan Matkailun verkkoliiketoiminta -opintojakson blogi. Tässä blogissa käsitellään matkailun verkkoliiketoimintaa kahden teeman kautta, jotka ovat verkkokauppa ja matkailukokemuksen laajentaminen. Opiskelijoiden tehtävänä on kirjoittaa alustus molemmista teemoista, sekä kommentoida muiden alustuksia.

Toivottavasti löydämme blogillemme myös muita lukijoita, kuin opintojaksoon osallistujat. Alustuksista ja kommenteista tulee varmasti mielenkiintoisia. Muistakaa silti, että tiettyä rajaa ei saa ylittää.. Siis ei näin. ;)

-Taneli-